Yhteisiä unia – kolme kertomusta ihmisen ja hevosen suhteesta, su 18.3.18, VB-valokuvakeskus, Kuopio

Odotimme tuokion VB-valokuvakeskuksen oven takana, että se avautuisi. Olimme aikaisia matoja, MC-jaoston viikonloppuvisiitin ohjelmaan kuuluu myös käynti museo(i)ssa.

VB-valokuvakeskuksessa on vain pari päivää aikaisemmin avattu uusi näyttely. Kolme valokuvaajaa kertoo kuvin ihmisen ja hevosen suhteesta.

Pieni museo koostuu vain muutamasta huoneesta. Kolmen valokuvaajan teokset sopivat tilaan hienosti ja erilaisten valokuvien tunnelma korostuu, kun kiertelemme huoneissa.

Wilma Hurskaisen teoksissa ihmisen ja hevosen suhde on tiivis, intensiivinen ja syvä. Kuvat tavoittavat pysähtyneen, läsnäolevan ja syvästi aistittavan tunnelman.

Otin tähän mukaan kaksi kuvatunnelmaa. Kuvien taustamiljööt ovat myös onnistuneet. Luonto ja maisema ovat saaneet ison roolin näissä kertomuksissa. 

Kati Leinosen kuvissa huokuu hevosen voima ja liike. Luut, lihakset, nivelet – niiden liike ja elinvoima on napattu kuviin vahvasti.

Johanna Sjövallin kuvat ovat kuin historiallisesta sirkuksesta tai hengellisen yhteisön juhlajulkaisuista. Kuvissa on draamaa, arvaamattomuutta, juhlavaa ylpeyttä ja arvon tuntoa.

Kävelykierros kokoelman parissa on varsin lyhyt ja menee nopeasti ohi. Se oli ehdottomasti näkemisen arvoinen ja vaikuttava.

Vielä istumme hetken museokaupan sohvalla. Harmittelemme, ettei Kuopion muut museot olleet auki sunnuntaina lainkaan. Olimme niin valmistautuneet vinguttamaan museokorttia ja tekemään täsmäytettyjä Minna Canth -teemahankintoja.

Liput 8 e aikuisilta, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 6 e. Lapsille näyttely on ilmainen.

Teksti ja kuvat: Leenae

Mainokset
Kategoria(t): Museo, Valokuva | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Kuin ensimmäistä päivää, la 3.2.18, Seinäjoen kaupunginteatteri

Päästiin katsomaan Kuin ensimmäistä päivää -esitys melko tuoreeltaan, sillä ensi-illasta on parisen viikkoa. Puhenäytelmään otettiin liput toiselta, jotta näkee ilmeet ja eleet tarkasti. Vaihdettiin kyllä ekalle riville puoliajan jälkeen, jotta saatiin enemmän tilaa jaloille.

Kyseessä on näytelmä välittämisestä ja välittämisen vaikeudesta. Mainoskuvissa on vihreätakkisia hoitajia vauhdikkaasti ilmeet ammollaan. Tarina sijoittuu vanhustenhoidon yksikköön. Hoitotyön arki on raastavaa. Työvuoroihin tarvitaan paikkaajia ja joudutaan tekemään tuplatriplavuoroja putkeen.

Toinen hoitajista, Ritva (Maria Pere), on puurtaja, joka tekee valittamatta ekstrat. Ritvan vastaparina Minna (Maria Pöytälaakso) elää täysillä yökerho- ja huvielämää, ja laittaa muun työyhteisön joustamaan. Asetelma on tältä osin melkoisen selkokielinen. Rooleissa molemmat näyttelijät onnistuvat hyvin.

Yksikön vanhukset ovat omia persooniaan. Martta (Sari Jokelin) ja Toivo (Jukka Puronlahti) sekä Taimi (Liisu Aurasmaa) ovat eläviä, vahvoja, aitoja vanhuksia, jotka kuljettavat tarinaan pintakomediaa syvemmät tasot, anteeksi antamisen, välittämisen, rakkauden erilaiset ilmentymät. Liisu Aurasmaa saa pidemmät tekstipätkät ja haastelee oivallisesti.

Mutta kun minä en osaa ittiäni armahtaa” on Martan repliikki, joka tiivistää vanhuuden yhden tragedian. Osaanko antaa itselleni anteeksi? Vanhana ja nyt. Itselleni ja toiselle.

Henkilökuntaa kuuluvat myös sivarit (Tapani Korhonen, Jani Johansson) sekä maahanmuuttajamies (Pekka Hiltunen), joka työllistetään yksikköön siivoojaksi. Osastonjohtaja Seikku (Mia Vuorela) ja Raippakoski (Johanna Kovanen) ovat lavalla vähemmän, vaikka niminä esillä jatkuvasti.

Näytelmä etenee sujuvasti ja kokonaisuutta on helppo ja hauska seurata. Juoni etenee ja mielenkiinto säilyy. Tasapainoinen tekstitarina, rullaava replikointi ja muutenkin hyvin rytmitetty näytelmä on onnistunut kokonaisuus. Tuntui hyvältä päästä katsomaan toimivaa, hyvin tehtyä ”perusteatteria”, josta jää monia tasoja pohdittavaksi seuraavaankin päivään. Suosittelemme.

Käsikirjoitus on kymmenen vuoden takaa. Moni asia on totta tänä vuonnakin, joissakin tapauksissa jopa hullummin.

Musiikkina Georg Otsia ja Eino Gröniä. Kiirehtäin riennä ystäväin. Niin pieni ihmissydän on.

Lämpiössä valkoviinit. Ennakkona käytiin Uppalassa syömässä Aalto-menut. Hyvää oli sekin.

Teksti ja kuva: Leenae

Kategoria(t): Ruoka, teatteri | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Kulttuurikeskus Vanha Paukku, la 20.1.18, Lapua

Viimeisenä päivänä ehdimme katsomaan ”Ihmisten kaupunki” -valokuvanäyttelyn Lapuan taidemuseoon. Valokuvaamo Pyhälahden kuvakokoelma vie Lapuan paikallishistoriaan; ihmisiin, rakennuksiin ja maisemanäkymiin.

Osittain tuhoutuneet, mutta silti informatiiviset tai tunnelmalliset kuvaikkunat kuljettavat katsojat paikkakunnan teille ja tienvierille. Ihmisten katseet ja ilmeet kertovat ajasta, jolloin valokuva oli melkein pyhä asia intensiivisyydessään. Pyhälahden Valokuvaamomuseon perusnäyttelyä avaamista on lupa odottaa jo tänä keväänä. Hyvä, että näitä saadaan esille pysyväisesti.

Samalla reissulla tutkittiin läpi myös Patruunagallerian ja Pohjanmaan Valokuvakeskuksen (POVA) tarjonta. Patruunagalleriassa on esillä Marika Koskimäki-Ketelän ja Virpi Mäkisen yhteinen näyttely ”Kanteletarta modernisti”. Maalausten ja tekstien graafinen yhdistäminen samaan teokseen on kiinnostava. Kalligrafinen tunnelma monissa.

Valokuvakeskuksen seinillä oli esillä Kaisa Heikkisen ”Samaan aikaan toisaalla” -näyttely. Teoksissa on kuvattu ikkunakasin läpi heijastuvia toisen ikkunan näkymiä.  Tarjolla onkin unenomaisia näkymiä näkymien sisällä. Ikkunoiden karmit kehystävät mielenkiintoisia aikamatkoja ja unia.

Reissu Lapualle päättyy Lapuan Kankureiden kauppaan ja leivoskahveihin Hyväskässä.

Teksti ja kuvat: Leenaele

Kategoria(t): Kuvataiteet, Muoti, Muotoilu, Valokuva | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Miljoonasade Ruusunnuppu Unplugged Tour, la 13.1.18, Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Pitkästä aikaa päästään kuulemaan nuoruusvuosien kestosuosikkia  Miljoonasadetta (kattavaa tietoa täälläkin). Rytmikorjaamon istumakonsertissa saadaan paikat sujuvasti tuolirivien etuosasta. Harvinainen konserttisetti tuodaan vain neljälle paikkakunnalle. Hienoa, että päästiin mukaan.

Keikka alkaa sovitusti ja aikataulun mukaan. Ennakoitu avaus on Ruusunnuppu – se on uutta tuotantoa, radion Levylautakunnankin arvioitavaksi ehtinyt biisi.

Kiertue on aloitettu Espoossa ja tänään ollaan Seinäjoella. Samalla siirrytään nostalgiaosastolle Ootko muistanu, Iiris? albumilta Laukauksia viulukotelossa. Noiden varhaisten vuosien biisit muistamme hyvin. Ajatella, siitä on yli 30 vuotta!

Tähän loppuu katuvalot on tuoreempi kappale, mutta uskollinen tutulle soundille. Heikki Salon sanoitukset ovat edelleen täynnä vertauksia, kielikuvia, tarinoita ja raikkaita riimejä. Bändi on saanut kiertueelle uuden muusikon. Matti Kallio, Reykjavikissa asuva suomalaismuusikko, on haitarinsa ja puhaltimien kanssa tervetullut ja tuo kokonaissoittoon lisää uutta ilmettä. Kallion soitto olisi voinut tulla esiin enemmänkin.

Meitä jyrätään -herättää kuorotaitoiset ja muutkin innokkaat. Vanhan hitin jälkeen taas viime vuoden tuotantoa Sähköinen Rouva Maa -biisin kautta. Paluu esikoisalbumiin tapahtuu Köyhät-biisin avulla. Nuoli ja väri -albumin Tomujoki on jäänyt itselle vähän vieraammaksi. Saman levyn toinen poiminta Gaia sen sijaan muistuu vahvana mieleen. Illan esityskin on vahva.

Noin puolen tunnin väliajan aikana yleisö vierailee baarin puolella ja tapaa tuttuja. Aikalaisia on paikalla. Nuorempiakin Miljoonasateen ja Heikki Salon faneja.

Lelukaupan häät -albumin Murheenkryynit on saanut uuden sovituksen. Saman levyn 506 ikkunaa tarjoaa taas yhteislaulumahdollisuuden. Kertosäe ei petä. Kasvukipuja vie Lapuan maisemiin. Hinkki ja Hipinkoski. Tuttuja juttuja.

Setti jatkuu. Meri ei kerro on upea biisi. Melkein taianomainen ja intensiivinen on esityskin. Kuulen tämän kuin ensimmäisen kerran. Se vangitsee. Tutumpaa lauluosastoa on Lelukaupan häät, dramaattinen tarina. Vaikea laulaa mukana, olen unohtanut sanoituksen haastavuuden. Kertosäe onnistuu tässäkin jotenkuten.

Dramaattisella linjalla jatketaan, ja siitä edetään loppuun asti. Olkinainen pelottelee. Marraskuu rallattaa. Ja Voipallo – sitä me toivotaan ja kyllä sen elämä meille tuo. Voipallo-biisin kehysteksti on yksi kiehtovammista Miljoonasade-tuotoksista. Yleisö sai tänään kuulla laulussa mainitun Pollen Potku -baarin tarinan. Kuopiossa liikuttiin.

”Tänä yönä sataa suolaa
kuin unta valkeaa
koko kaupunki jahtaa telkkarista
huulipunamurhaajaa
vain Pollen Potku -baarissa
me juhlaa jatketaan
läpi savun ja humun keskikaljaa
pöytiin kannetaan.”

Keikka päättyy encoreen. Kuullaan Kerran elämässä ja monien odottama klassikko Lapsuuden sankarille (eli se Juri Gagarin -laulu). Monta hyvää ja tuttua, vieraampaakin, biisiä oli saatu mahtumaan Ruusunuppu Unplugged Tour -kokonaisuuteen. Monta oli pudonnut tästä paketista poiskin. Sellaisia, joita moni odotti ja jäi nyt kaipaamaan. Virkistävää ja voimakasta Miljoonasadetta on lupaus saada nähdä tulevaisuudessakin. Heikki Salo huikkasi lavalta lähtiessään: ”Te kuulette meistä vielä.” Mielellään, kiitos.

Joulupukki toi liput. Pari juomaa juotiin ja ehdittiin vielä varhaisillan humuun kaupungille. Perinteisesti oltiin polkupyörillä liikenteessä niin kuin lakialla ja varmaan Lapuan Ruhassakin on tapana.

Kuvat: Liimaki
Teksti: Leenae

Kategoria(t): live-musiikki, Musiikki, Pop | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Yayoi Kusama: In Infinity, su 27.11.16, HAM Tennispalatsi, Helsinki

Kulttuuriviikonlopun toisena toimintapäivänä menimme uteliaina ja suurin odotuksin katsomaan Yayoi Kusaman pilkkuja HAMiin. Näimme paljon muutakin, kun sukelsimme sisälle näyttelyyn. Kusaman kuvat, värit, poseeraukset, tilateokset, luomukset veivät mukanaan.

Näyttely on herättänyt kiinnostusta sekä mediassa että niiden puheissa, jotka ovat jo nähneet teoksia. Eri-ikäisiä, naisia ja miehiä, perheitäkin lapsineen on paikalla tänäänkin.

Kannattaa mennä katsomaan värikästä ja vaihtelevaa näyttelyä. Se jatkuu 22.1.17 asti, joten vielä ehtii. Suosittelen varaamaan aikaa riittävästi. Välillä piti palata joidenkin teosten luo uudestaan tarkistamaan joku yksityiskohta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Joidenkin teosten äärelle tai jopa niiden sisälle piti välillä vähän jonottaakin.

Liput 10 e. – Kaduin heti, kun en ostanut Museokorttia.  Ensi kerralla teen sen hankinnan!

Joimme kahvit ja söimme leivät. Sitten junalle, riprap.

Teksti ja kuvat: Leenae

Kategoria(t): Kuvataiteet, Taidenäyttelyt | Avainsanat: , , | Kommentoi

Minna Canth, la 26.11.16, Kansallisteatteri, Helsinki

Pääsemme MC-jaostona paikalle tuoreeltaan. Kansallisteatterin uuden Minna Canth -näytelmän kantaesitys on ollut vain muutama päivä sitten.

Treffaamme kahvilassa, haukkaamme palat ja säntäämme esitykseen. Kansallisteatteri on teatterin ja historian ehdoton kohde, mutta myös sokkeloinen ja ahdas. Sinne pitää mennä ajoissa, paikatkin ovat toiselle parvella.img_5985

Näytelmään on isot odotukset. Tämä ryhmä, jos mikä, tuntee Minna Canthin vaiheet, tuotannon ja aikalaistapaukset. Näin uskallan väittää, olemmehan keskustelleet näistä asioista lähes vuosittain, tietovisailleet, esittäneet lukuteatterit ja siirtäneet teosten sisältöä ja Minna Canthin ajatuksia tähän päivään. Seppo Parkkisen käsikirjoitus ja Kaisa Korhosen ohjaus – nekin lisäävät odotusarvoa.

Elämäkerta ja näytelmät

Näytelmä rakentuu Minna Canthin omien näytelmien sisällön ja elämäkerrallisen tiedon varaan. Tapahtumien seuraamista helpottaa, että on kartalla Canthin elämän vaiheista ja tuotannosta. Jotenkin osaa näytelmää katsoessa odotella seuraavaa kirjallista ponnistusta tai elämän tilannetta.

Lavastus on puinen. Näyttämöllä on välillä kuin katsomo tai koululuokka, ihan edessä harmoni, jolla Canth kirjoittaa kuin koneella. Lavastus valoineen toimii hyvin, vaikka yläparvelta näkyvyys ei ole parhain.

Toisen puoliajan Lokki-kohtausta ihmettelimme. Se oli aika pitkä ja hypähti näytelmän kokonaisjuonessa aivan jonnekin eri paikkaan. Keskittyminen herpaantui, kun osuus oli vielä venäjänkielinen tekstityksestä huolimatta.

Täydellisesti uuden ajan ihminen

Näytelmässä on paljon tavaraa, asioita ja ihmisiä, tilanteita. Kokonaisuus jää ehkä sen vuoksi vähän sekavaksi ja poukkoilevaksi. Olisiko kannattanut keskittyä vain Canthin elämän tarinaan ja poimia näytelmistä mukaan vain pienempiä otoksia? Enpä osaa sanoa, mutta tiivistämistä esitys kaipasi.

Näyttelijätyö on onnistunut. Minna Canthia esittää Cecile Orblin. Teatterihistorian havinaa näytelmässä riittää. Ida Aalbergia esittää Kristiina Halttu, Kaarlo Bergbomin roolissa on Jukka Puotila, Niilo Salaa esittää Jussi Lehtonen. Taisto Reimaluodolla on kaksi roolia, Ferdinand Canth ja Emile Zola.

img_5992Näytelmä kannattaa nähdä ajan kuvauksena, teatteri- ja kulttuurihistorian kautta. Niiden tuntemus myös auttaa kokonaisuuden hahmottamisessa.

Liput toiselle parvelle maksavat 37 e. – Väliaikatarjoilu eteni sujuvasti. Ehdimme siemaista kuohuvat juomat ja vettä.

Parven istumapaikat ovat ahtaat, ei liikaa tilaa jaloille. Muuten tämä on tietenkin kaunis teatteri ja täynnä tunnetta sekä historiaa.

Teksti ja kuvat: Leenae

Kategoria(t): Kirjallisuus, teatteri | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Emma Salokoski & Johanna Juhola, ke 23.11.16, ValotOn-päivä, Kalevan navetta, Seinäjoki

Syvän harmaan päivän illansuussa Kalevan navettaan (Nyykoolin navettaan?) Itikanmäelle dsc_0285kerääntyy pitkänä jonovirtana ihmisiä katsomaan, kokemaan ja tekemään valoja.dsc_0341

Paikkakunnan Näppi-käsityö- ja taidekerholaiset ovat rakentaneet ledi-nauhoja ja lasilyhtyjä. Tanssiryhmä esiintyy. Tekemistäkin on tarjolla. Lapset ja monet aikuisetkin askartelevat valosieppareita. Kynät, sakset, liimat ja maalit ovat kovassa käytössä. Mahtava tunnelam ja hauskaa puuhaa.

Musiikki alkaa

Vocal!-lauluyhtye avaa musiikkiosuuden. Nuorten naisten yhtyeen esitys tarjoaa dsc_0326animaatioelokuvien musiikkia tanssilla ja draamalla maustettuna. Laulu soi upeasti. Koreografia tempaa mukaan, eturivin lapset jo matkivat liikkeitä intoutuen tunnelmasta. Ihanaa oppimista!

Vocal! -yhteyttä voi kuunnella lisää myöhemminkin vielä joulun alla, Varttibaarissa ja Apilassa ainakin.

 

Pääesiintyjät Emma Salokoski ja Johanna Juhola

dsc_0371Pääartistit aloittavat puoli kahdeksan aikaan. Sali täyttyy mukavasti, pitää tiivistää tuoliriveissä. Paikalla lienee n. 200 kuulijaa.

Emma Salokoski laulaa, Johanna Juhola säestää. Tasaveroisena artistiparina naisest esiintyvät. Muusikot esittävät Emma Salokosken tuotantoa, tuttujakin lauluja, joihin Juholan haitarin soitto ja sovitukset tuovat omat vahvat mausteet.

Kuulemme reilut kymmenen kappaletta. Ennen kuolemaa. Pyöräilijäpoika. Sitten kaksi tangoa: Sua jos aattelen ja Tähdet meren yllä.

Ohjelma jatkuu musiikin ehdoilla. Juonnot ovat ytimekkäät, vain musiikki puhuu. Tänään. Omani uni. Kiestinki. Dalai Lama. Kauniin naisen laulu. Veden alla. Valoa yllä. Encorena vielä Irti.

Aplodeeraus voimistuu konsertin edetessä, lopussa hiljainen bravo täyttää salin. Isompaan huutomyrskyyn tämä yleisö ei riehaannu, mutta se ei horjuta illan antia. Mikä taito, osaaminen, tulkinta. Mikä haastavuus, eleisyys, silti vaivattomuus.

Musiikki on upeaa ja tila (Kalevan navetta vai Nyykoolin navetta?) antaa musiikille pelkistetyt puitteet, joissa kuunteleminen lähestyy meditaatiota. Keskittynyt kuuntelu rauhoittaa ja avaa aistit äärimmilleen.

Kiitos konsertista, kiitos musiikista.

Liput 10 e, kahvituokiossa porkkanaleivokset ja kahvit. Samalla ihailtiin teeman mukaisiadsc_0321 valokenkiä.

Ps. Askartelin itselleni valoa hohtavan valosiepparin. Vanha jättinavetta (joka ei ole koskaan toiminut navettana) oli mielenkiintoinen paikka.

Teksti: Leenae, kuvat: Liimaki ja Leenae

 

 

Kategoria(t): Jazz, laulumusiikki, Musiikki, runous, Taidenäyttelyt, Yhteisötaide | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi