Ajoissa paikalle ja jäätelöostoksille
Ehditään syödä jäätelöt ja juoda kahvit. Samalla on tarjolla on hyvää lämmittelyohjelmaa. Mukana on Marlee – ensikertalainen liigakatsomossa tekee havaintoja ja kysymyksiä, vertailee tunnelmia.
”Onpa värikkäät pelipaidat!, Pitääkö tuonne parvellekin maksaa?, Revitkö sä mun lipun? Mitä tarkoittaa karvaaminen? Tuo Jari-Pekka on hyvä! Ja Alma myös. :-)”
Indians aloittaa vahvasti, SPV:lla vaisuhko alku
Vierasjoukkue Indians aloittaa väkevästi ja vievät lukemat 0-2 tilanteeseen ensimmäisen erän alkupuolella. SPV:n hyökkäykset puuroutuvat nurkkiin ja vastustaja puolustaa hyvin.
Erän puolivälissä alkukauden tehopelaaja Jari Hankkio nappaa pallon läpiajoon eikä erehdy. Kavennus tulee hyvään kohtaan, samoin tätä seuraava tasoitus muutaman minuutin päästä, kun Henri Urmaksen kaukoveto viuhuu maaliin.
Toiseen erään uudella otteella
Toisessa erässä kotijoukkue vääntää voimalla ja kääntää ottelun painopistettä selvästi. Hankkio on merkattu ja häntä hiillostetaan aika tavalla, mutta taito pysyy taistelevan pelaajan mukana. Hienoja avaavia ja vapauttavia syöttöjä, joista yhdessä Mikko Kohonen pääsee keskeltä maalaamaan. Hankkion kaverina myös Jyrki Holopainen onnistuu. SPV vie erän 3-1 ja ottaa mukavan etumatkan kolmanteen erään.
Erän alussa Joona Kukko vetää kaukaa ja onnistuu. Henri Urmas saa syöttöpisteen. Muutaman minuutin päästä tehopari Hankkio ja Holopainen nöyryyttävät Indiansin puolustusta. Hankkio kesti vastustajan psyykkaukset, pökkimiset ja koputtelut, joten maali maistuu sitäkin makeammalta.
Vastustaja kaventaa vain yhdellä. Paikoin mukavan tasaisen ottelun lopputulos on SPV:n selvä kotivoitto 8-4. Voitto on ansaittu, vaikka Indians veti paljon, liikkui liukkaasti ja loi tilanteita. Tänään SPV:n puolustus toimi, maalivahti onnistui ja hyökkäyksessä oli riittävästi monipuolisuutta, tehoja ja vastuullista tekemistä.
Päivän parhaita olivat Jari Hankkio (hattutemppu, 3+2), Henri Urmas (1+1) ja Julius Kivimäki. Janne Autio oli kotijoukkueen fressein pelaaja. Vieraista palkittiin Lauri Westerholm. Indianseista myös Valtteri Kainulainen (2+0) ja Miska Mäkinen (0+3) olivat tehokkaina.
Yleisöä 842. Pöytäkirja.
Loppusanat
Kiitos Tuulikille ensikertalaistiketistä ja parhaista paikoista. Syötiin alkupaloina maukkaat jäätelöt ja joimme kahvit. Kiitos niistä Liisalle.
Kiitos Marleelle raikkaista kommenteista ja eläytymisestä. Pesäpallossa hankittu kisakatsomokokemus näkyi, kuului ja tuntui. 🙂
Teksti ja kuvat: Leenae