Syvän harmaan päivän illansuussa Kalevan navettaan (Nyykoolin navettaan?) Itikanmäelle kerääntyy pitkänä jonovirtana ihmisiä katsomaan, kokemaan ja tekemään valoja.
Paikkakunnan Näppi-käsityö- ja taidekerholaiset ovat rakentaneet ledi-nauhoja ja lasilyhtyjä. Tanssiryhmä esiintyy. Tekemistäkin on tarjolla. Lapset ja monet aikuisetkin askartelevat valosieppareita. Kynät, sakset, liimat ja maalit ovat kovassa käytössä. Mahtava tunnelam ja hauskaa puuhaa.
Musiikki alkaa
Vocal!-lauluyhtye avaa musiikkiosuuden. Nuorten naisten yhtyeen esitys tarjoaa animaatioelokuvien musiikkia tanssilla ja draamalla maustettuna. Laulu soi upeasti. Koreografia tempaa mukaan, eturivin lapset jo matkivat liikkeitä intoutuen tunnelmasta. Ihanaa oppimista!
Vocal! -yhteyttä voi kuunnella lisää myöhemminkin vielä joulun alla, Varttibaarissa ja Apilassa ainakin.
Pääesiintyjät Emma Salokoski ja Johanna Juhola
Pääartistit aloittavat puoli kahdeksan aikaan. Sali täyttyy mukavasti, pitää tiivistää tuoliriveissä. Paikalla lienee n. 200 kuulijaa.
Emma Salokoski laulaa, Johanna Juhola säestää. Tasaveroisena artistiparina naisest esiintyvät. Muusikot esittävät Emma Salokosken tuotantoa, tuttujakin lauluja, joihin Juholan haitarin soitto ja sovitukset tuovat omat vahvat mausteet.
Kuulemme reilut kymmenen kappaletta. Ennen kuolemaa. Pyöräilijäpoika. Sitten kaksi tangoa: Sua jos aattelen ja Tähdet meren yllä.
Ohjelma jatkuu musiikin ehdoilla. Juonnot ovat ytimekkäät, vain musiikki puhuu. Tänään. Omani uni. Kiestinki. Dalai Lama. Kauniin naisen laulu. Veden alla. Valoa yllä. Encorena vielä Irti.
Aplodeeraus voimistuu konsertin edetessä, lopussa hiljainen bravo täyttää salin. Isompaan huutomyrskyyn tämä yleisö ei riehaannu, mutta se ei horjuta illan antia. Mikä taito, osaaminen, tulkinta. Mikä haastavuus, eleisyys, silti vaivattomuus.
Musiikki on upeaa ja tila (Kalevan navetta vai Nyykoolin navetta?) antaa musiikille pelkistetyt puitteet, joissa kuunteleminen lähestyy meditaatiota. Keskittynyt kuuntelu rauhoittaa ja avaa aistit äärimmilleen.
Kiitos konsertista, kiitos musiikista.
Liput 10 e, kahvituokiossa porkkanaleivokset ja kahvit. Samalla ihailtiin teeman mukaisia valokenkiä.
Ps. Askartelin itselleni valoa hohtavan valosiepparin. Vanha jättinavetta (joka ei ole koskaan toiminut navettana) oli mielenkiintoinen paikka.
Teksti: Leenae, kuvat: Liimaki ja Leenae